14.7.1989

Tornion raastuvanoikeuden päätös 7.5.1987

Raastuvanoikeus on virallisen syyttäjän ja X Ky:n konkurssipesän asianomistajana ajamasta syytteestä lausunut selvitetyksi, että A ja B olivat 11.9.1986 Torniossa, A toimiessaan kommandiittiyhtiön markkinointipäällikkönä tietoisena yhtiön maksuvaikeuksista ja konkurssiuhasta anastanut yhtiön omistamia koneita ja kalustoa myymällä niitä 177.851,65 markan arvosta B:lle ja B ottanut omaisuuden haltuunsa tietoisena sen kuulumisesta kommandiittiyhtiölle ja kauppahinnan käyttämisestä osaksi erään 110.000 markan määräisen vekselin maksamiseen, josta B oli vastuussa siirtäjänä, ja osaksi erään 50.000 markan määräisen vekselin maksamiseen, josta B:n äiti C oli vastuussa asettajana. B oli vuokrannut osan omaisuudesta A:lle tai tämän hallinnassa olevalle yhtiölle.

Sen vuoksi raastuvanoikeus on rikoslain 29 luvun 1 §:n 1 momentin ja 32 luvun 4 §:n nojalla tuominnut A:n kavalluksesta 50:een 20 markan päiväsakkoon eli maksamaan sakkoa 1.000 markkaa ja B:n ryhtymisestä rikoksen kautta saatuun tavaraan 20:een 22 markan päiväsakkoon eli maksamaan sakkoa 440 markkaa. Lisäksi raastuvanoikeus on velvoittanut A:n ja B:n yhteisvastuullisesti suorittamaan konkurssipesälle korvaukseksi rikoksella aiheutetusta vahingosta 140.000 markkaa 16 prosentin korkoineen 7.5.1987 lukien.

Rovaniemen hovioikeuden päätös 28.4.1988

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi A ja B olivat saattaneet jutun, on päätöksessään katsonut, ettei konkurssipesä ollut asianomistaja kysymyksessä olevien rikosten osalta, koska ne olivat tapahtuneet ennen konkurssin alkamista. Siten konkurssipesällä ei ollut oikeutta vaatia A:lle ja B:lle rangaistusta sanotuista rikoksista.

Hovioikeus on katsonut selvitetyksi, että A oli raastuvanoikeuden päätöksessä mainituin tavoin 11.9.1986 myynyt kommandiittiyhtiön omistamia koneita ja kalusteita B:lle ja että B oli samana päivänä suorittanut kauppahinnan kommandiittiyhtiön tilille Tornion Osuuspankkiin. Osuuspankki oli vielä samana päivänä kuitannut tililtä 160.218,40 markkaa kommandiittiyhtiöltä olevien erääntyneiden vekselisaataviensa maksuksi.

Kauppakirjan laatinut ekonomi oli todistajana kertonut tarkoituksena kauppakirjaa laadittaessa olleen, että B vuokraa ostamansa omaisuuden takaisin kommandiittiyhtiölle. Vuokraus ei kuitenkaan ollut toteutunut kommandiittiyhtiön vastuunalaisen yhtiömiehen D:n mielentilan vuoksi. Todistajan mukaan kauppa oli ollut välttämätön toimenpide varojen hankkimiseksi kommandiittiyhtiön erääntyneiden velkojen maksamista varten.

Myyty omaisuus oli kaupanteon jälkeen jäänyt noin kahdeksi viikoksi kommandiittiyhtiön käyttöön, konttorikoneet kommandiittiyhtiön konttoriin ja muut koneet kommandiittiyhtiön työmaille. Myöhemmin myydystä omaisuudesta oli siirtynyt osa B:n hallintaan, osa A:n perustaman rekisteröimättömän yhtiön hallintaan ja osa konkurssin alettua konkurssipesän haltuun. A oli myös kertonut, että hänen perustamansa yhtiön hallussa oleva omaisuus oli vuokrattu B:ltä ja että vuokraus oli perustunut hänen ja B:n väliseen suulliseen vuokrasopimukseen.

Mainitut seikat huomioon ottaen hovioikeus on katsonut jääneen näyttämättä, että A menetellessään edellä selostetulla tavalla olisi anastanut omassa hallussaan tai kommandiittiyhtiön hallussa ollutta omaisuutta. Toisaalta jutussa oli näytetty, että A:lla ei ollut ollut kommandiittiyhtiössä sellaista asemaa, että hän ilman eri valtuutusta olisi voinut päättää kaupasta, jolla oli myyty huomattava osa kommandiittiyhtiön käyttöomaisuudesta. Sen vuoksi A:n viaksi jäi, että hän oli luvattomasti myynyt edellä mainitun kommandiittiyhtiön omaisuuden. B oli puolestaan ostanut mainitun omaisuuden tietoisena siitä, että A:lla ei ollut ollut oikeutta sen myymiseen. A ja B olivat siten yhdessä, A myymällä ja B ostamalla mainitun omaisuuden syyllistyneet omankädenoikeuteen. Siihen nähden, mitä edellä oli selostettu kauppahinnan maksusta, ja kun myöskään ei ollut näytetty, että kauppa olisi ollut alihintainen, hovioikeus on katsonut jääneen näyttämättä, että A ja B olisivat menettelyllään aiheuttaneet konkurssipesälle vahinkoa.

Näillä perusteilla hovioikeus on, poistaen raastuvanoikeuden konkurssipesän rangaistusvaatimuksesta antaman lausunnon, muuttanut raastuvanoikeuden päätöstä siten, että A ja B on rikoslain 16 luvun 14 §:n 1 momentin nojalla tuomittu kumpikin omankädenoikeudesta, A 20:een 20 markan päiväsakkoon eli maksamaan sakkoa 400 markkaa ja B raastuvanoikeuden määräämään rangaistukseen. Samalla A ja B on vapautettu suorittamasta konkurssipesälle maksettavaksi tuomittua 140.000 markan korvausta rikoksella aiheutetusta vahingosta.

Perustelut

A:lla kommandiittiyhtiön markkinointipäällikkönä ei ole ollut sellaista asemaa, että hän olisi voinut yhtiön nimissä ja puolesta ilman eri valtuutusta päättää kysymyksessä olevasta kaupasta. A:n ja B:n menettely sanotun kaupan yhteydessä ei kuitenkaan täytä omankädenoikeutena rangaistavan teon tunnusmerkistöä.

Päätöslauselma

Hovioikeuden päätös kumotaan ja syyte hylätään. A ja B vapautetaan heille tuomituista sakkorangaistuksista.